Mitäs me kateelliset

Pakko päästä avautumaan meistä suomalaisista, nyt kun havahduin taas tähän todellisuuteen erään nettikeskustelun innoittamana. Jos maailmanlaajuisesti jaettaisiin "maailman kateellisin kansa" -palkinto niin me suomalaiset voitettaisiin ruotsalaiset ja muut kansat siinä ihan kuusnolla. Mikä hitto siinä on, että joka asiasta mitä toisella on pitää olla kateellinen? Miksi pitää pönkittää omaa itsetunto vastaavasti sitten tekemällä muita ihmisiä kateelliseksi? Erityisesti nämä kateelliset näkyvät elämässäni anonyymeinä, jotka kommentoivat toisten blogeihin ilkeästi. Vauvablogien innokkaana seuraajana (älkää vain kysykö miksi, en tiedä itsekään) en vaan voi käsittää, miten jollakin on sydäntä toivoa toiselle ihmiselle keskenmenoa, avioeroa tai mitään muutakaan paskaa. Aina jos kirjoittajalla meneekin joku asia putkeen niin joku tulee kertomaan et eihän toi nyt niin hienoo oo hei tai miten sillä ainakin menee paremmin. Sitten jos kirjoittaja sattuukin kirjoittamaan jotain negatiivista miten puolison virassa toimiva UkkoPertti ei tullutkaan kotiin kolmelta yöltä, niin siellä kommenttiboksissa ollaan taas pätemässä, että "haloo jätä se, kyl mun mies tulee aina kotiin minuutilleen ja jos myöhästyy niin saan suklaataja ruusuja <3". Aina joltain löytyy parempi Hanibubbelsson kun joltain toiselta,  ja ihmisten on pakko päästä jakamaan tämäkin asia, jotta blogin pitäjälle tulisi mahdollisimman paska fiilis. Ruudun takaa muilta myös löytyy paremmat lapset, jotka ovat oppineet puhumaan, kuivaksi ja kävelemään toki alle vuoden ikäisenä ja tämä täytyy tulla aina kertomaan jos joku muu iloitsee muksunsa kehityksestä.

Mulla menee myös IRL hermot tällaisiin ihmisiin, ja tätä ihmistyyppiä on PALJON. Jos kerron, että ostin tossa uuden puhelimen josta olen iloinen, niin täytyy sitten välttämättä jakaa oma mielipide "miten sä tollasen paskan menit ostamaan, siis mä luotan vaan aifouniin" ja lytätä, jyrätä ja tampata se hetken onnellisuus mitä pienestä asiasta voi saada. Muistan kun yläasteella kaverini sai uuden puhelimen kun vanha meni rikki. Hän oli todella köyhästä perheestä, ja sai kuitenkin ihan ajantasalla olevan kännykän itselleen. Eräs NeitiNokkava päätti sitten ilmoittaa koko luokan kuullen, kuinka Mirkku sai todella antiikinaikaisen puhelimen ja hyi kun se on iso. Varmaan Mirkusta tuntui nyt ihan loistavalta.  Miksi ei voi olla avoimesti iloinen toisen puolesta? Jos ei osaa, niin voisiko sitten olla mielummin näyttämättä sitä kateutta ja vitutusta avoimesti. Se että osaa pitää sanallisen arkkunsa tällaisissa tilanteissa kiinni olisi enemmän kuin suotavaa. 

Kun muutin tähän asuntooni, olin iloinen siitä että sain jonkun kämpän. Melkein joka ikiseltä, kyllä luitte oikein: joka ikiseltä, jolle olen kertonut yksiöni koon saan räkäistä naurua niskaani ja pohdinnat siitä miten he eivät itse muuttais ainakaan keskustan ulkopuolelle ja kämpässäkin pitää olla neliöitä vähintään 35, eihän yksi ihminen sinne mahdu muuten mitenkään. Kun olen onnellinen jostain niin onko pakko tulla kertomaan miten itsellä on sitä ja tätä ja miten minun omistamani (tai no tässä tapauksessa vuokraamani) asia on ihan paska? Oikeesti valaiskaa mua, mitä ihmettä ihmiset saa tuolla käytöksellä. Hyvän mielen? No en minä ainakaan saa hyvää mieltä, jos lyttään toisten ihmisten unelmat ja hyvät olot jo heti kättelyssä. Kritiikkiä saa aina antaa,  mutta jos kerron kuinka onnellinen olen kämpästäni niin sitten pitää sanoa että ei mulla ole syytä olla, koska kämppäni on paskalla sijainnilla heidän mielestään ja vieläpä niin pieni, niin kyse ei kyllä enää ole kritiikistä vaan mun mielestä asiattomasta kommentista. Jotta en nyt itse vaikuttaisi maailman puhtaimmalta pulmuselta, niin kyllähän multakin tällasia hirveyksiä sammakoita joskus pääsee, mutta ainakin tajuan hävetä itseäni silmät päästäni ja rueta paikkailemaan puheita "niin siis mut kyllähän sä tollaseen varmaan mahdut ja ei oo paljon siivottavaa"-tai jotain muuta ton tyylistä, mitä olisin odottanut näiltä mielipiteen laukojilta mutta sellaista ei tule. 

Eniten huvittaa jos kertoo ostaneensa jonkun vähän kalliimman ja oikeasti laadukkaan tavaran, ettei sitten koko ajan tarvitsisi ostaa jotain halpaa rytkyä tilalle kun ne hajoavat heti, niin joku tulee sanomaan "aijaa no ihan paskoi ne on, ei sillä että joskus oisin käyttäny mut siis ku mun äitin serkun miehen eksän tyttö on, siis mä ainaki osaan käyttä mun rahani viisaammin" ja ties mitä.  Jos tulen jostain iloiseksi niin onko ihan pakko tulla heti kertomaan miksi minulla ei ole syytä olla iloinen? Kerroin tossa syksymmällä, miten pääsin tekemään keikkailijana tavallaan lähihoitajan töitä eräässä palvelutalossa. Mun mielestä se on tosi hieno juttu, koska mulla ei ole alan koulutusta mutta kuitenkin työkokemusta alalta paljon. Olin oikeasti ylpeä siitä, että pääsin sinne ja vielä hoidin hommat sujuvasti eikä ongelmia ollut. Siis hyyyyi miten sä kehtaat pyyhkii jonku toisen persettä, mä en ikinä alentuis tollaseen. Joudutko näkee..no..siis..niiden....s-e-n? - on hyvä esimerkki niistä lukuisista kommenteista jotka tulivat ja veivät ylpeyden ja ilon multa pois. Toki pari tuli kertomaan että nostavat mulle hattua, mutta todellakin vain pari. Pahin kommentti minkä ikinä milloinkaan olen saanut, on ollut että ajattelenko seksuaalisesti näitä potilaita. Tähän taas minä vastaan että hyi helvetti.

Miten ihmiset jaksavat olla niin helvetin lapsellisia.