15.1.2013

Ideoita

Viime aikoina olen yritätnyt epätoivoisesti hiljalleen saada itselleni jonkin sortin pieniä projekteja aikaiseksi, jotta olisi jotain mielekästä tekemistä ja jotain mitä odottaa. Koska myönnän olevani neuroottinen ja aika stressaava persoona, on välillä pakko saada ajatukset jonnekin muualle. Oonkin jo unohtanut miten hauskaa ja rentouttavaa onkin suunnitella kaikkea pientä kivaa! Olen päättänyt ottaa baby stepsejä sisutamisen suhteen sekä hiusteni suhteen. Olen päättänyt, että kasvatan nyt sitten sen pituiset hiukset mistä olen aina haaveillut, eli rintojen alle. Eihän tässä kovinkaan montaa senttiä ole sinne matkaa, mutta tukkani on niin kammottavassa kunnossa.. Olenkin omaksi yllätyksekseni alkanut osoittaa huomattavaa kiinnostusta tuotteiden ainesosalistoihin, hengannut lukemattomia tunteja juurikasvun foorumilla sekä lätrännyt tukkaan kilokaupalla öljyä. Tälläkin hetkellä päässäni on öljysetti! Olen myös uskaltautunut kaupungille ilman seuraa, ja tutkinut Anttilan alennusrkoreja suurella mielenkiinnolla ja miettinyt josko joku niistä purnukoista kotiutuisi minulle.

Alan vakuuttua että mikään ei ole rentouttavampaa kuin itsensä huolehtiminen, olkoon se sitten vaikka niinkin "pinnallista" kuin hiukset. On ihan mahtavaa jos löytää tuotteita, joiden jäljiltä hiukset kiiltävät ja ovat hyvässä kunnossa. Jos itsetuntoni nousee tällätavoin statosfääriin, eikai siinä ole mitään pahaa? Kukkarokaan ei tässä hommassa pahemmin kärsi, jos osaa valita oikeat tuotteet halvalla. Pitäisi taas tehdä iHerbiin, tuohon jokaisen hintatietoisen tytsyn verkkokauppaan, taas muheva tilaus öljyjä ja lisäravinteita. Vitamiinit ja muut lisäravinteet saa iHerbistä paljon halvemmalla. Olen huomannut ettei tukan kunnossapito oikeasti vaadi aina Tigin tai muiden överikalliiden tuotteiden käyttöä (huom., en väitä etteivätkö nämä olisi hyviä mutta yhtä hyviä saa halvallakin jos tietää mistä etsii). Mun itsetunto on suoraan verrannollinen naamani lisäksi hiuksiin, joten aion nyt panostaa niidenkin hyvinvointiin. Ala-asteella mua kiusattiin aina hiuksistani, ja olen aina ollut sitä mieltä että ne ovat hirveät. Hirveyden päivittämisen sijasta aion kuitenkin tästä lähtien keskittyä tekemään niistä kivat, juuri sellaiset kuin haluan. Jännä huomata miten innoissani olen näinkin pienestä projektista, ehkä en olekaan tunteeton ameeba? Varokaa leidit, kohta mulla on tämän yksiön maailman upeimmat hiukset!

Hiusmanian lisäksi muhun on iskenyt virus nimeltä sisustuskuume. Ehei, en haaveile kalliista design-tuotteista tai uusista huonekaluista... Tällä kertaa haaveilen vain pikkujutuista. Kuolaan sisustustaroojen ja erilaisten sisustusteippien perään, joten miksi ei? Kun erosin hänestä ja muutin ekaa kertaa yksin asumaan, olen päättänyt että sisustan tämän kämpän vaikka jätesäkeillä jos niin haluan eikä kellään muulla ole mitään sanomista. Minä minä minä ja minun! Haluaisin ostaa paljon kasveja koristamaan pientä koppiani, muutamia kynttilöitä, ja jo äsken mainittuja tarroja. Koska olen välillä aika nolife ja olen naimisissa tenttikirjan ja kouluhommien facebookin kanssa kotona, kodin pitää kyllä olla myös kiva. Helvetti, maksan tästä niin paljon kuussa et parempi olla enemmän kuin kiva! 

En oikeastaan koskaan tee kotona mitään muuta kun olen koneella tai katon telkkaria. Huonoina päivinä joudun tietysti lukemaan tentteihin tai tekemään kouluhommia.. Menin tuossa pari päivää sitten seisomaan keskelle yksiötäni, ja mietin mitä kaikkea tälle ja täällä voisi oikeastaan tehdä. Ainakin olen vähän edistynyt, kun olen puuhastellut hiuksieni parissa ja miettinyt millaisen tarran sitä lätkäisisi vaikka vessan oveen.. Miten te muut vietätte aikaanne kotona? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos puumerkistä!