Kummitusleikki

Flunssa, miksi se aina tulee niin salakavalasti. Ajoitus sillä on sama joka kerta, se tulee kun sitä vähiten kaipaisi. Eilen vietin laiskottelupäivän kotona, ja ajattelin että kyllähän minä sitten tänään (eli siis torstaina) pesen pyykkiä pyykkituvassa, tiskaan vihdoin monta päivää vedessä lilluneet tiskit, menen treeneihin ja luen tenttiin. No näistä ei taida toteutua mikään, ainakaan tänään. Jotain kertoo se, että heräsin tänään puoli kolme kun en vaan päässyt ylös sängystä. Normaalisti saunalta tuntuvassa kämpässä on kylmä, pitää olla vähintään sata kerrosta vaatteita päällä. Miksi en voinut olla eilen kipeä, kun siihen ois ollut jopa aikaa? Jotain positiivista kuitenkin, nyt saa juoda luvan kanssa niin paljon teetä kun haluaa. Ei todellakaan huvittaisi pistää nokkaa tuonne ulos. Miten siellä voi tuntua niin kylmältä, vaikka pakkasta on alle 10 astetta? Yhtä kylmältä tuntui joulunaikaan, silloinhan tarvottiin 30 asteen pakkasessa. Pakko kuitenkin lähteä illalla töihin, euw. Se paikka ei tunne armoa, ei koskaan. No eikai auta mikään muu, kun pukeutua Michelin ukoksi ja ottaa mukaan paljon särkylääkkeitä.

Ironista, että viidentoista tunnin sängyssä makoilun jälkeen väsyttää vieläkin ihan luvattoman paljon.  Puoli kolmelta kuitenkin heräsin lopullisesti, kun en saanut enää unta. Ulkona nimittäin päiväkodin lapset olivat pihalla taas, ne tuli leikkimään.. PMMP:n sanoin, ihanan iloinen puheensorina kantautui mun korviini. Ehkä mulla oli sittenkin joku syy nousta. Olisi tehnyt mieli mennä ikkunaan katselemaan, avata sälekaihtimet ja antaa auringonsäteiden valaista kämppääni. Ehkä sitten olisi ollut lämpimämpi sisällä kämpässä, ja myös sisällä mielessä. En kuitenkaan uskaltautunut, mitähän tarhatädit olisivat ajatelleet jos olisivat nähneet mun kyylivän niiden lasten touhuja? Välillä toivon, että mulla olisi oma sellainen pieni. Olisi joku tarkoitus elämälle, ja tämän päivän perusteella voin ajatella että lapsi toisi myös syyn nostaa se perse sängystä ja tehdä asioita, oli sitten kipeä tai ei. 

Ensin pitäisi kuitenkin löytää se mies. Minä haluan vain ja ainoastaan hänet. Purskahdin itkuun, että vuosi sitten jos olisin ollut kipeänä.. Hän olisi keittänyt teen puolestani, silitellyt mun hiuksia ja pussaillut poskelle. Lähtenyt töihin, minä olisin jäänyt kotiin sairastamaan. Hän olisi töistä tullessaan tuonut jotain hyvää syötävää yllätykseksi, ja kutsunut mut hänen kainaloon loppuillaksi. Oltaisiin katsottu jotain sarjaa koneelta. Nyt jäljellä meistä olen vain minä. Tällaisina päivinä sitä tipahtaa taas korkealta ja kovaa, kun tajuaa mitä on menettänyt. Enkä ole varma, että onko kerran rikottu entistä vahvempi. Tekisi mieli huutaa ja kovaa hänelle, että etkö tajua mitä olet menettänyt. Ei se huutokaan auttaisi..