Girls just wanna have fun

Voi luoja miten olenkaan kaivannut kavereiden näkemistä ♥ ! En ole koskaan omistanut ystäviä mitenkään kasoittain, tai ollut niin suositussa asemassa että minulla olisi ollut pyrkijöitä roikkumassa takalistossa kiinni. "En viitti ees tutustuu ku on jo liikaa kavereita"- letkautuksen on niin moni mulle viime aikoina heittänyt. Meikäläiselle tällainen lause aiheuttaa harmaita hiuksia. Siis mitä, voiko ystäviä koskaan olla liikaa? Ei voi! Ei, ei ainakaan minulla. Laatu korvaa määrän klishee pitää toki paikkaansa, mutta jos ei ole sitä määrää nimeksikään niin ei ole oikeen laatuakaan. Vaikka ruikutankin yksinäisyyttä ja kavereiden puutetta, olen silti niin onnellinen että elämässäni on kolme (3) ihmistä joiden kanssa voin mennä kahville, purkaa päivän tapahtumia ja nauraa elämälle. Määrä ei ole järin iso, eivätkä ne nyt mitään BFF-ihmisiä mulle ole koskaan olleet.. Mutta on tämäkin jo jotain, eikö? Nämä kolme ovat paljasjalkalaisia stadilaisia, joten ne lapsuuden hiekkalaatikkofrendit ovat edelleen pitämässä toverimaisesti huolta. Mulla ne kaikki ovat kadonneet.. Mutta mitä mä niillä tekisinkään, kun eivät ne koskaan ole tukeneet vaikeina aikoina? En mitään, joten sinänsä ei edes harmita. Ei enää. 

Aina sanotaan että miehet ja kaverit vaihtuu mutta ystävät jää. No näin ei ole kyllä ollut mun tapauksessa, koska kaikki ovat lähteneet jossain vaiheessa etääntyneet ja vain kadonneet mun elämästä. Joko olen itse joutunut katkaisemaan välit tai olemme vain kasvaneet erilleen. Aika surullista, kun oikein miettii. Mulla ei ole koskaan ollut tosiystävää. Tulipa surullinen tunne. Joo, on mullakin pari kaveria lapsuudesta joiden kanssa pidän yhteyttä kerran puolessa vuodessa facebookissa. En valitettavasti koe että he ovat enää yhtään missään roolissa elämässäni, minulle he ovat jo aika sama. Olen koittanut sopia näkemisiä kotikylässä, mutta aina ne peruuntuvat.. Jostain kumman syystä tulen aina feidatuksi. Hommasta on mennyt jo maku kokonaan, joten ennemmin vietän laatuaikaa vaikkapa äitini kanssa kun suren miten sain taas rukkaset. Antaa olla, ihan oikeasti. He eivät ole pahan mielen arvoisia, eivätkä he ole myöskään minun arvoisiani.

Vaikka emme näekään näiden kolmen hemmon kanssa kovinkaan usein, on jokainen näkeminen ainutlaatuinen ja tällaiselle yksinäiselle niin merkittävä. Huomenna saankin kokea jotain tosi luksusta! Minä ja kaksi muuta vietämme oikein kunnon ystävyys -illan. Kokkaamme, otamme vähän kuppia ja avaudumme kaksilahkeisista. Muille tämä on ehkä arkea, mutta mulle ei. Kuten jo ylempänä totesin, on näillä kummallakin ne omat lapsuudenkamut joiden kanssa he hengaavat usein. On työt ja opiskelut sekä miehet. Miten se on mahdollista? Vastahan he olivat sinkkuja ja minä vakavassa parisuhteessa. Niin ne osat kääntyvät.. Aika on kortilla, mutta on aivan mahtavaa että voimme nähdä joskus oikein ajan kanssa sekä massabileitä hieman intiimimmin. Joka kerta isoissa bileissä joku aiheuttaa draamaa, mutta kolmistaan me tuskin saamme mitään kamalaa cat fightia aikaiseksi (FINGERS CROSSED).

Toivottavasti huominen onnistuu. Mut on jo feidattu niin monta kertaa, etten oikeastaan oleta mitään muuta kuin poikkeusta arkeen, jutteluseuraa sekä ihan ookoo fiiliksiä. On oikeastaan kiva että "tyydyn" noinkin vähään, enkä tarvitse mitään sen kummepaa tullakseni iloiseksi. Erilaista huomista siis minulle! Ehkä huomisen jälkeen uskon taas himpun verran enemmän siihen, etten ole ihan hylätty. Voi huominen, onnistuisitpa..