Se ois jouluaaton paikka sitten. En oikeastaan odottanut tältä joululta, noh, mitään. Jätetyksi tuleminen tässä syksyn aikana ja rahahuolet on vienyt kyllä tehokkaasti joulumielen kauas pois. Pakenin hössötystä vanhemmilleni, ja yleensä ollaankin yritetty olla vaan perheen kesken ilman mitään stressiä..
No sanotaanko että ei tää ihan putkeen mennyt, no mikäpä mulla meniskään :D? Aamulla en suostunut edes nousemaan sängystä, väsytti niin kamalasti kun sain taas eilen itkeä itseni uneen.. Mulla on kamala ikävä eksääni, tosin ei meidän juttu ainakaan vielä ole kokonaan ohitse muttei todellakaan olla yhdessä. Meillä on jonkin sortin seksisuhde tai jotain vastaavaa. Ei nähdä kovin usein ajanpuutteen vuoksi ja molemmat tarvitaan omaa aikaa nyt tosi paljon. No koko joulun olen sitten ollut vaan muistojen vallassa ja muistelin niitä meidän jouluperinteitä jota ei tietenkään enää ole. En uskonut, että ottaisin tämän joulun ihan näin raskaasti.. Varsinkaan kun en ole mikään älytön joulufriikki.
Olen kuitenkin yrittänyt unohtaa hänet mielestäni, ja onnistuinkin siinä aamupäivän aikana hyvin. No tietysti hän teki pakollisen joulupäivityksen faceen, jossa oli kuva hänen sukulaisistaan. Mulle iski niin hirveä ikävä heitä ja ennen kaikkea kamala kateus, itse kun en koskaan ole sukujouluja viettänyt paitsi heidän kanssaan.
Sarvi rupesi kasvamaan otsaani viimeistään siinä vaiheessa kun kinkku epäonnistui ja viinikin oli pahaa. Tässä vaiheessa rupesin jo itse vittuuntumaan negatiivisesta olostani ja piristykseksi päätin ottaa oikeen kunnon joulusaunan.. Lahjoihin vanhemmat olivat oikein tyytyväisiä, itsekin yritin olla omiini. Vaikka en saanutkaan juurikaan toivomiani lahjoja (kirjailijat meni oikein, kirjat väärin jne) en silti halua olla kiittämätön vaan olen erityisen iloinen viidestäkympistä jonka sain ainoalta sukulaiselta, joka ei inhoa mua. Saanpa ainakin matkakortin ladattua!
Mitenköhän sitä uuttavuotta sitten juhlitaan, kun tilillä 20€.. Jäin ilman seuraa uutenavuotena, mutta sain oudon kutsun bileisiin josta en tunne oikein ketään. Meinasin kyllä mennä tsekkaamaan, en mä nyt kotiinkaan halua jäädä itkemään! Saa nähdä tuleeko jotain draamaa aikaiseksi...
Äää voi ei, tuli vähän surku sun puolesta. Toivottavasti sun asiat alkais järjestyä! :3 Hyvää joulua kaikesta huolimatta :3
VastaaPoistaVooi tuttuja fiiliksiä! Vaikka mää nykyään seurustelenki ihan uuden ihmisen kanssa josta välitän, ex onnistuu aina jotenki tulemaan mun pään sisälle. Sitten sitä miettii tuliko tehtyä oikeita valintoja vai ei ja tää tyyppi tekee ihan samaa avautuen mulle asiasta.
VastaaPoistaMullaki vei rahattomuus joulufiiliksen, laskuja pukkaa joka suunnasta ja kaikki lahjarahatki mennee niihin. Uv stressaa ja jollain mahdollisimman halvalla kaljalinjalla oletettavasti mennään!
http://gottashineagain.blogspot.fi
Oi, kiitoksia kommenteista <3. Itse jaksan kyllä uskoa että kyllä se aurinko joskus mullekki paistaa, ja en voi väittää ettenkö nauttisi pienistä asioista :).
VastaaPoista