Tuo otsikossa oleva vanha Mikan laulu on soinut päässäni jo monta päivää :). On ihanaa kerrankin vain olla eikä tarvitse lukea tenttiin tai olla töissä. Kyllä sitä nykyään yksinasuvana osaa arvostaa seuraa ihan toisella tavalla. Olen kyllä onnekas, kun olen saanut näin mahtavat vanhemmat! He ovat olleet nyt tukenani kun on ollut vaikeaa.. Olen oikeastaan aina kertonut heille kaiken, tosin nyt elän pienen salaisuuden kanssa enkä oikein tiedä mitenkä senkin ottaisi puheeksi.. Lomissa on tosiaan se huono puoli, että en osaa heittää aivojani narikkaan. Korvessa kun ei ole mitään tekemistä niin ehtii sitten ajatella kaikkea turhaa. Porukkani luulevat, että minun ja hänen juttu on lopullisesti ohi. Varsinkin isäni jaksaa kommentoida miten ansaitsen parempaa ja miten hän on saamaton vellihousu. Ihmettelvät kuinka hyvin otinkaan tämän jätetyksi tulemisen.. Voi kunpa tietäisivätkin totuuden, että haluan edelleen hänet takaisin ja meillä on ollut jotain juttua. Kuitenkin hän kohtelee mua niin mahdottoman huonosti välillä ja käyttäytyy todella itsekkäästi. Yritän ajatella, että hän tarvitsee vain tilaa ja koitankin hillitä hieman itseäni.. Haluaisin vain hänet takaisin sellaisena kuin hän joskus oli. Tuntuu että hän haahuilee vain, ja on siksi niin vittumainen kaikille ja purkaa sen myös minuun. Itse kun koitan ottaa asiat positiivisesti, en enää ihan oikeasti jaksa saada kamalia raivoja paskasti menneen työpäivän takia. Hänellä silti tuntuu olevan joku "oikeus" purkaa nämä asiat muhun, mikä näkyy juuri tiuskimisena ja loukkaavina sanoina. Silti mulla sitten ei ole oikeutta tiuskia hänelle? En kyllä haluaisikaan, koitan olla kypsä ihminen ja miettiä miltä toisista tuntuu jos vedän kilarit yhdestä ylimääräisestä tekstiviestistä tai jostain muusta aivan naurettavasta.Täältä maalta käsin en voi asialle kyllä oikeastaan yhtään mitään, joten miksi ihmeessä aivot sitten ei voi lakata ajattelemasta häntä?! Siis viime yönä ajattelin kolmeen asti mitä ihmettä tekisin hänen suhteensa kun tämä rakkaus tuntuu välillä niin mahdottomalta. Kiitokseksi näistä ajatuksista, hänen perheensä vieraili sitten koko loppuyön taas unissani :D. Oon miettinyt ihan vakavissani, että pitäisikö mun puhua lääkärilleni näistä ajatuksista.. En ihan oikeasti saa muuta ajateltavaa. Ehkä se johtuu tämän tilanteen epävarmuudesta, kun en tiedä yhtään missä mennään. Mutta parempi kai se on ottaa ihan rauhallisesti...
Mun ei ollenkaan pitänyt taaskaan tulla kirjoittamaan mitään miesjuttuja. Eli diagnoosina, en todellakaan saa ajatuksiltani rauhaa missään tilanteessa.. Ajattelin kuitenkin, jos olisin tänään reipas ja menisin ihastelemaan talvista maisemaa ja syön loppuun joulusuklaat.. Ajattelin myöskin tehdä kaikkea tyttöhömppää, jos mielikin piristyisi kunnon kauneushoidoista saunassa. Illan kruunatkoon sitten Harry Potter ja Feeniksin kilta. Miksi ihmeessä eilen tuli Azkabanin vanki, mihin tästä välistä katosi Liekehtivä Pikari?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos puumerkistä!