Huhhuh mitkä pari viikkoa tällä friidulla on takana. Olen tehnyt..öö..en muista? Kävin PääTohtorilla, jolle uskouduin kuinka mun tieni masennuslääkkeiden kanssa tullut (toivottavasti) päätökseen. Olen nyt neljä vuotta ottanut joka aamu kiltisti nappini, ja vasta viime aikoina olen alkanut miettimään että millaista elämäni olisi ilman mitään mielialaan vaikuttavia pillereitä. Kerroin myös, että olen valmis aloittamaan lääkityksen uudelleen jos en pärjää ilman mitään. Tästä ehdotuksesta täti oli samaa mieltä, mutta ensiksi kuulemna annostusta tulee nostaa, jotta näemme lääkkeen todellisen vaikutuksen. Siis hetkonen: ohje on että nosta annostus, ja lopeta sitten jos ei auta? En oikein ymmärrä, että miksi aina kun yrittää päästä näistä eroon pyydetään vaan nostamaan annostusta. Perkeleen lääketeollisuus, viette mun rahat vaikka väkisin. Koitin viljellä jospanyteikuitenkaan -fraaseja hänen paasauksen väliin. Sain taas vaihteksi piilovittuilua kuinka olen hankala ja ehkä vähän tyhmäkin. En nyt välttämättä kuitenkaan halua papereihini merkintää, että vastustan hoitomuotoja eikä sen takia mua tarvitsisi hoitaa, joten ainut vaihtoehto oli myöntyä tähän.
Sanoin myös että jos hän voisi kontrolloida mun lääkitysasioita ja sen lopettamista. Yksi kerta siis maksaa yli 100€, ja hän olisi halunnut että käyn siellä kerran viikossa. Voi herranjee, sain jotenkin sovittua että max. 2krt/kk, koska sen olen jo todennut ettei terapiat oikeastaan pure muhun ja voin paremmin ilman sitä. Seuraavaa aikaa en ole edes varannut, ja kun sen joskus saan aikaiseksi on ihan pakko todeta että ei mun tuloilla, eikä edes porukoiden sponssilla, ole vain rahaa käydä noin usein. Myöskään puhelinaikoja hän ei tokiaan halua mulle antaa, koska niistä se ei saa rahaa. Potilaan kiristystä.
Pitkin hampain nielin ajatukseni ja eikun tekovirne naamalle ja isompaa annostusta ottamaan. Tämän jälkeinen aika onkin sitten vähän hämärää. Olo oli aivan kamala, sain rytmihäiriöitä ja makasin sohvalla kuola valuen. Ihan sama, mulle riitti. Laskin annostuksen takaisin, ja aion pitää siitä kiinni että haluan tuntea aidosti jotain ja tutustua siihen Jessikaan joka olin ennen lääkkeitä. Ihan tosi, on aika pelottavaa etten muista millainen luonne mulla oli ennen näitä nappeja. Mikähän on terveysvaikutus näillä lääkkeillä pitkällä aikavälillä. On toki ihan jees, jos joku on aivan vakuuttunut jonkun lääkkeen tehosta ja haluaa syödä sitä koko elämänsä. Mutta kun mä en ole vakuuttunut tästä, eipä elämä täydellisesti mene nytkään että..
Eniten pelkään vieroitusoireita. Sivistin itseäni suomi24 -keskusteluilla ja järkytyin.. Sähköiskun tuntuja päässä vuoden, pyörtyily, huono olo, hermokivut.. Hyvältä kuullostaa, ja nämä siis henkilöillä jotka ovat nappia ottaneet vuosia mua vähemmän.. Tällä hetkellä kadun syvästi, etten ole koskaan ennen kyseenalaistanut että kannattaako tätä syödä ja mikä on tän oikea hyöty. Koska ajattelen näin, olen nyt sitten se hankala ja hoidosta kieltäytyvä potilas joka kiukuttelee kuin pikkutyttö.
Kapinallisena menin siis itse laskemaan annostusta takaisin omaan alkuperäiseen, ja olo on ihan ookoo enkä ole ihan ulkona kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Mun mielestä kenenkään ei pitäisi ottaa noita lääkkeitä, ellei ole ihan varma ettei pärjää ilman ja silloinki käydä joskus edes juttlemassa tai jotain. Lääkitys kun on ollut mun hoitomuoto vähän väliä, eikä se koskaan saisi mennä niin. Katotaan, mitä tästä tulee ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos puumerkistä!